Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.04.2022/Pykälä 33



 

Siltatien pohjoispään alueen asemakaava / Ehdotuksen hyväksyminen

 

Ympäristölautakunta 15.12.2021 § 178 

 

443/10.02.03/2021

 

KAUPHALL 27.09.2021 § 338

 

 

Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

 

Ylöjärven kaupungin hallintosäännön 86 §:n perusteella asemakaavan ja sen muutosten laatimisesta päättäminen kuuluu kaupunginhallituksen ratkaisuvaltaan.

 

Kaupunginhallitus päätti 25.11.2019 (§ 326) käynnistää Siltatien koillispuolisen asemakaavan laatimisen, nro 129 MAPSTO 2021-2025. Ympäristölautakunta käynnisti kaavoituksen 17.6.2020 (§ 76) ja hyväksyi osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Vireilletulosta tiedotettiin 1.7.2020. Siltatien katualueen jatkaminen 2. vaiheen asemakaavoitetulta alueelta Viljakkalantielle sisältyy tähän kaavoitustyöhön.

 

Syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana Ylöjärven kaupungin kaavoitus ja Ylöjärven Vesi Oy ovat neuvotelleet yksityisten maanomistajien kanssa Siltatien ja vesihuollon runkolinjan sijoittamisesta yksityisomistuksessa olevalle maa-alueelle Siltatien 2. vaiheen asemakaavan ja Viljakkalantien (mt 2773) välisellä alueella. Neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen yksityisten maanomistajien maille sijoittuvasta 40 m leveästä maa-alueesta, jolle kaupunki voi suunnitella Siltatien katualueen ja Ylöjärven Vesi Oy:n vesihuollon runkolinjat. Suunnittelu Siltatien pohjoispään (n. 500 m) vesihuollon runkolinjoista ja katualueesta sekä esisuunnitelma Siltatien - Viljakkalantien liittymäjärjestelyistä on tekeillä.

 

Ennen Siltatien koillispuolisen asuinalueen kaavoittamisen jatkamista on todettu tarkoituksenmukaiseksi laatia asemakaava katualueelle. Erillinen katualueen asemakaava ei sisälly MAPSTO 2021-2025:n mukaisiin asemakaavahankkeisiin, mutta sillä mahdollistetaan Siltatien kadun ja vesihuollon toteuttaminen, alueen jatkokaavoitus sekä tuleva tontinluovutus. Kaavahankkeen vireilletulosta ja etenemisestä tiedotetaan normaalin käytännön mukaisesti erillisillä kuulutuksilla.

 

Oheismateriaali Kaavoitettavan katualueen likimääräinen sijainti

 

Lisätiedot  Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, puh. 044 431 4324,

  Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen, puh. 040 133 1403,

  sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 

  Kaupunginhallitus päättää käynnistää selosteosan mukaisen kaavahankkeen.

 

Päätös   Hyväksyttiin.

   -----

 

YMPLTK 20.10.2021 § 143 

 

Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen

 

Kaavoituspäätös Kaupunginhallitus päätti 27.9.2021 (§ 338) asemakaavan laa­ti­mi­ses­ta Siltatien pohjoispään katualueelle.

 

Suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Siltatien 2. vaiheen ase­ma­kaa­van ja Viljakkalantien välisellä alueella. Suunnittelualue si­joit­tuu Ylöjärven kaupungin omistamalle kiinteistölle 980-406-2-348 ja yksityisten maanomistajien kiinteistöille 980-406-2-348 ja 980-406-2-353. Alueen pinta-ala on n. 1,6 ha.

 

Tavoitteet Tavoitteena on laatia asemakaava, jossa osoitetulle alueelle voi­daan rakentaa vesihuollon runkolinjat, katu ja kevyen lii­ken­teen väylät.

 

Kaavoitustilanne Suunnittelualueella on voimassa Kirkonseudun osa­yleis­kaa­van muutos, joka on hyväksytty 12.12.2013. Siinä on osoi­tet­tu pääkatu. Alueella ei ole asemakaavaa.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Esityslistan oheismateriaalina on osallistumis- ja ar­vioin­ti­suun­ni­tel­ma (20.10.2021).

 

Asemakaavan luonnos 

Asemakaavalla osoitetaan katualue, jolle voidaan rakentaa ve­si­huol­lon runkolinjat, Siltatien katu ja kevyen liikenteen väy­lät. Sijainti poikkeaa alueella voimassa olevassa osa­yleis­kaa­vas­sa osoitetusta, koska yksityisten maanomistajien kans­sa on sovittu katualueen siirtämisestä etelämmäksi.

 

Aikataulu Asemakaavan vireilletulosta ilmoitetaan syksyllä 2021. Osal­lis­tu­mis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan luon­nos asetetaan nähtäville ja niistä tiedotetaan syksyllä 2021. Asemakaavan ehdotus asetettaneen nähtäville tal­vel­la 2021/2022. Tavoitteena on, että asemakaava hy­väk­syt­täi­siin alkuvuodesta 2022.

 

Oheismateriaali Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (20.10.2021)

  Asemakaavan luonnos (20.10.2021)

Asemakaavan selostus (20.10.2021)

 

Lisätiedot  Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen, puh. 040 133 1403,

  sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Kaavoituspäällikkö ehdottaa

 

  Ympäristölautakunta päättää

 

1. käynnistää kaavoituksen ja tiedottaa vireilletulosta sekä hy­väk­syä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (20.10.2021)

 

2. asettaa Siltatien pohjoispään katualueen asemakaavan osal­lis­tu­mis- ja arviointisuunnitelman (20.10.2021), val­mis­te­lu­ai­neis­ton sekä luonnoksen (20.10.2021) nähtäville

 

  3. tiedottaa asemakaavasta osallistumis- ja ar­vioin­ti­suun­ni­tel­man mukaisesti

 

4. oikeuttaa kaavoituksen pyytämään tarvittavat lausunnot asemakaavan luonnoksesta

 

Päätös  Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

  -----

 

Ympäristölautakunta 15.12.2021 § 178 

 

 

Valmistelija Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen

 

Nähtävilläolo Siltatien pohjoispään katualueen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, valmisteluaineisto ja luonnos olivat nähtävillä 27.10.-26.11.2021 välisen ajan. Nähtävillä olosta tiedotettiin osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

Lausunnot, kommentit ja mielipiteet aloitus- ja valmisteluvaiheen nähtävillä olleesta kaava-aineistosta

 

 Nähtävillä olleista osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä asemakaavan luonnoksesta saapui neljä lausuntoa ja kolme kommenttia. Tiivistelmät lausunnoista ja kommenteista sekä vastine-ehdotukset niihin ovat esityslistan liitteenä. Kaava-aineistosta ei saapunut mielipiteitä.

 

Asemakaavan ehdotus Asemakaavan ehdotus on nähtävillä olleen kaavaluonnoksen mukainen, eikä sitä ole muutettu miltään osin.

 

Oheismateriaali Asemakaavaehdotus (20.10.2021)

 Kaavaselostus (15.12.2021)

 

Liite Tiivistelmät aloitus- ja valmisteluvaiheen lausunnoista ja kommenteista sekä vastine-ehdotukset niihin.

 

Lisätiedot Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen, puh. 040 133 1403,

 sähköposti etunimi.sukunimilojarvi.fi

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää:

 

  1. hyväksyä liitteessä olevat vastine-ehdotukset aloitus- ja valmisteluvaiheen lausuntoihin ja kommentteihin

 

  1. asettaa Siltatien pohjoispään katualueen asemakaavan ehdotuksen (20.10.2021) julkisesti nähtäville

 

  1. oikeuttaa kaavoituksen pyytämään lausunnot sekä tiedottamaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti               

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----  

 

 

Ympäristölautakunta 23.02.2022 § 33 

 

 

 

Valmistelija Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen

 

Nähtävilläolo  Asemakaavan ehdotus ja valmisteluaineisto olivat nähtävillä 5.1.-4.2.2022. Nähtävillä olosta tiedotettiin osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

Lausunnot ja muistutukset 

 Nähtävillä olleesta asemakaavan ehdotuksesta lähetettyihin lausuntopyyntöihin saatiin kymmenen vastausta. Kahdeksassa lausunnossa todettiin, ettei asemakaavan ehdotuksesta ole huomautettavaa. Kahdessa lausunnossa oli asemakaavan toteutuksessa huomioon otettavat kommentit. Tiivistelmät lausunnoista ja vastine-ehdotukset ovat esityslistan liitteenä.

 

 Asemakaavan ehdotuksesta ei jätetty muistutuksia.

 

Asemakaavan ehdotus Asemakaavan ehdotusta ei ole muutettu, vaan se on nähtävillä olleen mukainen.

 

Liitteet Asemakaava (20.10.2021)

 Kaavaselostus liitteineen (23.2.2022)

 Tiivistelmät lausunnoista ja vastine-ehdotukset (23.2.2022)

 

Lisätiedot Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen, puh. 040 133 1403, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevat vastine-ehdotukset lausuntoihin
  2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Siltatien pohjoispään katualueen asemakaavan (20.10.2021) hyväksymistä.               

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----  

 

 

Kaupunginhallitus 14.03.2022 § 76 

 

 

Liitteet Asemakaava (20.10.2021)

 Kaavaselostus liitteineen (23.2.2022)

 Tiivistelmät lausunnoista ja vastine-ehdotukset (23.2.2022)

 

Lisätiedot Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen, puh. 040 133 1403, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Siltatien pohjoispään katualueen asemakaavan (20.10.2021).

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 04.04.2022 § 33  

598/10.02.03/2021  

 

Liitteet Asemakaava (20.10.2021)

 Kaavaselostus liitteineen (23.2.2022)

 Tiivistelmät lausunnoista ja vastine-ehdotukset (23.2.2022)

 

Lisätiedot Kaavoitusarkkitehti Leena Keränen, puh. 040 133 1403, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy Siltatien pohjoispään katualueen asemakaavan (20.10.2021).

 

Päätös Hyväksyttiin.