Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 70


 

Avustustyöryhmän nimeäminen

 

Hyvinvointilautakunta 07.12.2021 § 70  

    

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Anna Mäkelä

 

Ylöjärven kaupunki tukee vuosittain paikallisten yhdistysten, seurojen ja ryhmien toimintaa erilaisilla avustuksilla. Ylöjärven kaupungin hallintosäännön mukaan (98 § 17.) hyvinvointilautakunta päättää tehtäväalueensa avustuksista. 1.8.2021 alkaen hyvinvointilautakunnan vastuualueelle kuuluvat liikuntajärjestöjen avustukset, kulttuurityön avustukset, nuorisotyön avustukset, Nuva-raha sekä asukaslautakunnalta hyvinvointilautakunnalle siirtyneet yhdistysten yleiset toiminta-avustukset ja talkooraha.

 

Yhdistyksillä, järjestöillä ja seuroilla on merkittävä rooli ylöjärveläisten hyvinvoinnin edistämisessä. Hyvinvointilautakunnalle siirtyneiden avustusten myötä on tarpeen päivittää avustusten yhteisiä periaatteita ja tarkastella avustusmuotojen muita päivittämistarpeita.

 

Avustuskokonaisuuden periaatteet ja päivitetyt avustusmuodot käsitellään hyvinvointilautakunnan kokouksessa 20.1.2022.

 

Lisätiedot Anna Mäkelä p. 044 481 1471, anna.makela@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta nimeää kolme lautakunnan jäsentä avustusten päivitystä valmistelevaan työryhmään. Nuorisovaltuusto valitsee yhden jäsenen avustusten päivitystä valmistelevaan työryhmään. Työryhmän kokoonkutsujana toimii hyvinvointikoordinaattori.

 

Päätös Keskustelun jälkeen hyvinvointilautakunta nimesi työryhmään Jaana Tiuran, Tapani Tienarin ja Esa Toikkosen sekä nuorisovaltuuston edustajan Lassi Lehtosen. 

 -------