Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 148


mtaII2021
§ 148 liite 1 äänestysluettelo

 

Muutostalousarvio II 2021

 

Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 417 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Juha Liinavuori

 

Ensimmäinen muutostalousarvio vuodelle 2021 hyväksyttiin kaupunginvaltuuston kesäkuun kokouksessa. Tähän toiseen muutostalousarvioon on koottu loppuvuoden aikana nousseet määrarahojen muutostarpeet.

 

Käyttötalouden määrärahojen lisätarve on lähinnä perusturvalautakunnassa.  Myös valtion koronatuet 2021 on tarpeen siirtää tarkentuneiden kirjanpito-ohjeistusten myötä valtionosuuksista perusturvalautakuntaan avustustuottoihin.

 

Verotuottoarviot on tarkistettu viimeisten ennusteiden mukaiseksi. Liikenneväyläinvestointien osalta esitetään tehtäväksi määrärahavähennykset sellaisten hankkeiden osalta, joiden toteutus siirtyy kokonaan myöhempään ajankohtaan.

 

Liite Muutostalousarvio II 2021

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2021 toisen muutostalousarvion.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 148  

531/02.02.00/2021  

 

Liite Muutostalousarvio II 2021

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2021 toisen muutostalousarvion.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Jussi Kytömäki ehdotti seuraavaa:

 

 Koronan aiheuttamat poikkeusolot ovat heikentäneet Ylöjärvelläkin oppilaiden ja heidän perheidensä hyvinvointia. Kaikilla Ylöjärven lapsilla ja nuorilla ei mene hyvin. Ylöjärven valtuuston tehtävä on huolehtia siitä, että jokainen lapsi ja nuori saa parhaat mahdolliset lähtökohdat ja työvälineet tulevaisuutensa rakentamiseen.

 

 Siksi esitän, että perusopetukselle myönnetään muutostalousarviossa 100 000 euron lisämääräraha. Näin koulut voisivat hankkia loppuvuonna 2021 pahimpiin puutteisiinsa oppikirjoja ja tarvikkeita. Jenni Kiiskinen, Timo Toivonen ja Jaana Tiura kannattivat Kytömäen ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen äänestyskoneella siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee Kytömäen ehdotus kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

  Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

  Suoritetussa äänestyskoneäänestyksessä annettiin 32 jaa-ääntä ja 19 ei-ääntä (§ 148 liite 1), joten puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 -----

 

 Valtuutetut Jussi-Pekka Ahonen ja Jaana Tiura poistuivat kokouksesta tämän asian jälkeen klo 18.55.

 -----