Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 370

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vaalien ulkomainonta aluevaaleissa 2022

 

Kaupunginhallitus 25.10.2021 § 370  

530/00.00.00/2021  

 

Aluevaalit toimitetaan 23.1.2022. Vaaleissa noudatetaan vaalilakia (714/1998) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

 

Suomen Kuntaliiton suosituksena on ollut, että vaalien ulkomainonta kunnan viranomaisen luvanvaraisilla alueilla aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 5.1.2022.

 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on huomioitava vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, ettei vaalimainoksia sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden läheisyyteen niin, että niiden voidaan katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana pidetään sitä, etteivät mainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

Edellisissä vaaleissa on ollut kymmenen vaalimainostelinettä seuraavissa paikoissa:

 

1. Metsäkylä (Metsäkyläntie - Heikkiläntie)

2. Siivikkala (Siivikkalantie - koulun kenttä)

3. Vuorentausta (Mastontie - Pohjolantie)

4. Keskusta (Kuruntie - Kirkkopuisto)

5. Keskusta (Kuruntie - Soppeentie)

6. Asuntila (Suolaniityntie - Asuntilantie)

7. Viljakkala (Kyröskoskentie - Nikkiläntie)

8. Viljakkala (Viljatie)

9. Kuru (Kauppatie)

10. Moisio (Kuusistontie 1)

 

Lisätiedot Kirsi Riihioja, p. 050 524 3371, kirsi.riihioja@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että

 

  1. vaalien ulkomainonta aloitetaan Ylöjärven kaupungin alueella aluevaaleissa 5.1.2022 ja että

 

  1. kaupungin mainostelineet sijoitetaan seuraaviin paikkoihin:

 

 1. Metsäkylä (Metsäkyläntie - Heikkiläntie)

 2. Siivikkala (Siivikkalantie - koulun kenttä)

 3. Vuorentausta (Mastontie - Pohjolantie)

 4. Keskusta (Kuruntie - Kirkkopuisto)

 5. Keskusta (Kuruntie - Soppeentie)

 6. Asuntila (Suolaniityntie - Asuntilantie)

 7. Viljakkala (Kyröskoskentie - Nikkiläntie)

 8. Viljakkala (Viljatie)

 9. Kuru (Kauppatie)

 10. Moisio (Kuusistontie 1).

 

  1. Ohjeistaa tekniikka- ja ympäristöosastoa, että vaalimainosten kiinnittäminen kielletään Ylöjärven kaupungin alueella kaupungin omistamilla ja hallitsemilla kiinteistöillä ja katualueilla muualla kuin kaupungin pystyttämissä vaalimainostelineissä pois lukien kolmannen osapuolen omistuksessa / hallinnassa olevat mainospaikat.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa